Kuten päivitystahdista voinee päätellä, elämäni on tällä hetkellä harvinaisen mukavaa. Olen päässyt yli ja eroon pahimmista ahdistuksen tunteista ja pingottamisesta. Syy on varsin simppeli, olen jättänyt retkun temppuineen selkäni taakse. Huomaan olevani paljon iloisempi, rennompi ja rauhallisempi. Jaksan nauraa, vitsailla ja olla kaiken kaikkiaan mukana elämässä. En juurikaan iltaisin hengaile ja haahuile netissä, käyn facebookissa - tilillä jolta retku on estetty - ja eräällä keskustelupalstalla jolla olen ollut aktiivi useita vuosia.

Viime lauantaina, syödessäni myöhäistä aamupalaa, koitti retku soittaa. Minun reaktioni oli puhelimen hiljentäminen. Annoin sen hälyyttää mykkänä loppuun asti ja vastaaja hoiti loput. Kuuntelin viestin ja poistin sen. Pyyteli soittamaan ja muuta lätinää. Siinäpä vaan pyyteli.

Muuten elämään kuuluu töitä vaihtelevalla menestyksellä, sairastelua vanhaan malliin ja laiskottelua aina kun mahdollista. Soffa junnun kanssa on tullut tutuksi ahterilleni taas.

Ravit jatkuu.