Retku on uuden ystävättärensä luona. Hyvä niin. Ystävätär haki useamman sadan kilometrin matkan takaa ylkänsä luokseen. On se huimaa. Ei voi muuta sanoa.

Puhuin eilen retkun kanssa mesessä pitkästä aikaa. Olen sairaslomalla eli aikaa on. Hän tietysti yritti ensin valehdella ystävättärestään, sehän on selvä. Mutta kun tein selväksi, että tiedän ihan tarkkaan mitä on menossa, alkoi minun syyttelyni. Sen ihmisen kanssa on mahdotonta puhua järkevästi, täydellisen mahdotonta. Jos hän jää kiinni valheesta, alkaa syyttely ja haukkuminen. Hyökkäys on paras puolustus. Pidin linjani, olin varsin viileä ja tyyni. Kaikkihan on minun syytäni, minä jätin hänet kun hän oli istumassa. Hänessähän ei vikaa ole, ei nyt eikä koskaan ennenkään - tuskin tulevaisuudessakaan. Säälittävää.

Hän on jo kauan sitten ilmoittanut, ettei voi olla ystäväni, jos välimme katkeavat. Siihen nojaten ihmettelin, että miksi hitossa hän huutelee mesessä, jos ei tahdo olla edes ystävä. Kun en enää jaksanut sitä jahkailua vaan läppäsin mesen kiinni, alkoi puhelin soida. Kun en vastannut siihenkään, muuta kuin sanomalla ettei minulla ole hänelle puhuttavaa, alkoi tekstarien vyöry. Ensin tietysti piti uhkailla, sitten selittää että olen joko kaveri tai vihamies, voin itse valita. Kun lopulta vastasin hänelle ja sanoin hänen itse päättäneen asian, sain armon, hän voi olla kaverini. Voi äiti!

Tästä - ja sairasloman tarjoamasta liiasta ajasta - johtuen, mietin asiaa eilen monelta kantilta. Suurimpana tunteenani oli helpotus, suunnaton helpotus. Siihen sekoittui hämmennystä ja sääliä. Hämmennystä sen takia, etten vieläkään pysty seuraamaan retkun ajatuskuvioita, tuskin kukaan pystyy. Sääliä tunsin sen takia, että retku harjoittaa taas suurta itsepetosta. Sääliä tunnen myös sitä uutta ystävätärtä kohtaan ja etenkin hänen teini-ikäisiä lapsiaan kohtaan. Pelkään pahoin, ettei tämäkään yritelmä tule olemaan erityisen onnistunut. Ainoa millä se voi onnistua on se, että retku ottaa itseään niskasta kiinni ja keskittyy muuhunkin kuin juomiseen. Kuinka todennäköistä se sitten on? Eipä kovinkaan, ikävä kyllä. Mikäli tämä uusi ystävätär toimii kuten ex-vaimo, on retkulla aamulla emännän töihin lähtiessä jo päivän juomat odottamassa pöydällä. Kaipa alkoholistin puolisko sillä lailla uskottelee itselleen edes hallitsevansa juodun alkoholin määrää - ja pitävänsä juopon ainakin kotona.

Vailla sarvia ja hampaita voin sanoa toivovani tämän ihmissuhteen onnistuvan. Jospa nyt olisi sen verran pelissä, että retkukin on valmis joustamaan. Kaipa hänkin jo olisi ansainnut jonkunlaisen rauhan ja onnenkin elämäänsä.