Iesus miten ihminen voi olla loppu!

Väsyttää ihan simona koko ajan, nuokun työhuoneessani taas aamupäivät puolihorteessa kykenemättömänä työntekoon. Illalla kun olisi aika kaatua peittojen alle, katoaa uni ja vääntelehdin hereillä joskus jopa puoli kahteen. Tosi kiva yrittää päästä hereille puoli kuuden jälkeen! Eilen nukuin bussissa melkein heti kun paikalleni pääsin, muutaman kerran heräsin siihen kun korahdin suu auki unissani... Hiukka noloa, mutta väliäkös tuolla. Heräsin lopullisesti ja pakon edessä vasta kun bussi kurvasi Kamppiin.

Junnulla alkoi loma viikonloppuna ja esikolla toinen työviikko maanantaina. Esikolle tämä on eka täysi viikko, koska työt alkoivat 1. kesäkuuta. Hiiskatti että on muuten järkyttävä show ottaa takaisin kotiin muutaman kuukauden itsenäisesti elänyt nuori nainen! Hän on toki kotona vain tämän kesätyön ajan, 2,5kk, mutta onpa se vaan ainakin aluksi tosi rankkaan. Kiukuttelua, lapsellista narinaa, siivoton huone ja mitähän vielä. Ymmärrähän minä, että ei ole helppoa palata taas siihen samaan rooliin missä on ollut. Onhan tämä käyty läpi aiemminkin, silloin kun hän vuosi takaperin tuli 8 kk:n ulkomaan duunin jälkeen kotiin. Mutta se ei tee tästä yhtään helpompaa. Sain jo palauttaa ruotuun hänet verbaalisesti. Alkoi olla sen verran emännän oireita sekä isänsä että junnun suhteen. *huokaus* Ehkä se tästä taas tasoittuu.

Odotan huomista. Odotan sitä, että saan nukkua niin pitkään kuin unta riittää. Viime aikoina on viikonlopuille ollut aika paljon hässäkkää. Viime viikonloppunakin oli lasten serkun yo-juhlat joissa olin apukätenä, keittiöpiikana, tiskarina, kahvinkaatajana ja etukäteisvalmisteluissa apuna. Kaikki tuo ihan omasta tahdostani, koskapa kyseessä on minulle varsin läheinen ja rakas perhe. Mutta kyllä se vaati  veronsa. Perjantaina töiden jälkeen äkkiä pizzaa nassuun ja sen jälkeen 4 tuntia keittöapuna ja roudaamassa laina-astioita ja -kalusteita - joista suuri osa tuli meiltä. Lauantaina junnun kevätjuhlaan puol ysin aikaan kukkakaupan kautta. Sieltä kotona hiukan enne puolta päivää, pienet pikakoomat päiväpeiton päällä ja sitten lujaa ylppäreitä laittamaan ja juhlimaan.

Minulle on tullut sellainen outo tarve, että minun on päästävä sekä lauantaina että sunnuntaina pari tuntia heräämisen jälkeen ainakin tunniksi nukkumaan. Joka viikonloppu iskee järkyttävä pahoinvointi ja uupumus, haukottelen ja kuvotus on kammottavaa. Se helpottuu vasta kun otan pahoinvointilääkettä ja makaan piikkimaton päällä tunnin tai pari taju kankaalla. Sitten taas jaksaa. Vanha äitini epäili kyseessä olevan stressin ja sen viikonloppuisen laukeamisen. Ihan looginen ajatuskulku kyllä, myönnän. Aika paljon minä makasin piikkimaton päällä talvella nukkumaan mennessäkin. Sain jotenkin paljon paremman unen ja rentouduin tehokkaammin. Ehkä se on taas alettava kaivaa esiin iltaisin.

Huomenna ei tarvitse mennä mihinkään. Saan nukkua, saan ottaa päiväkoomat, saan tehdä mitä tahdo - ja etenkin jaksan. Ehkäpä istutan muutaman kesäkukan terassiruukkuihin ja putsaan kukkapenkkiä esikon kanssa. Näin ainakin suunnittelimme.

Sitä odottamaan jääden arpikudosta kuittaa!