Elämäni alkaa tasoittua, luulisin. Väsymys ja lievä masennus nostavat rumia päitään ja olenkin saanut nostaa pönttölääkkeen annostusta. Pitkä kuuma kesä ei auttanut, kun olen niin loppu. Ikävä kyllä.

Huomaan tekeväni sitä samaa mitä aikaisemminkin masennuksen kanssa taistellessani, jään pyörimään jonkun asian ympärille enkä kykene irtautumaan siitä liikkeestä. Joskus muinoin se oli kännykän matopeli, myöhemmin chatit - mikä johti vielä pahempaan. Jossain vaiheessa söin kuin sika; nukuin, söin ja istuin tietokoneella. Järjetön alusvaatteiden ja kenkien ostaminenkin on koettu. Ihmeellisiä korvaavia toimenpiteita kun sielu on tyhjä ja ahdistaa. Kumma juttu, että ne pakkotoistot eivät koskaan koske kotitöitä... En todellakaan tunne pakottavaa tarvetta kokata, siivota tai pyykätä.

Olen seurannut sivusta miten retku jallittaa uutta naista. Säälinsekaisin tuntein ajattelen mitä sillä naisella pahimmassa tapauksessa on vielä edessä. Nopeaa touhua se taas on, rakkautta vannotaan parin viikon tuntemisen jälkeen. Maailma on näköjään väärällään naisia jotka narahtavat retkun ja hänen kaltaistensa naruun. Luojan kiitos, en siis ole ainoa idiootti. Lohtu se on laihakin lohtu.

Minä olen ollut retkun kanssa puheissa kerran, satuimme samaan aikaan messengeriin. Sillä on pokkaa syyttää minua kaikesta, samalla kun väittää ikävöivänsä minua. Hänellä on koira, se on kuulemma parempi kuin nainen, se ei jätä. Minun oli pakko tuumata, että koira on myös parempi kuin mies, ei petä. Minua hämmästyttää edelleen, kaikkien vuosienkin jälkeen, se miten yksikantaan hän syyttää aina kaikesta muita, eikä koskaan näe vikaa tai korjattavaa itsessään.

Olen ehtinyt miettiä retkun ja minun välistä kuviota monet kerrat. Lopultakin olen saanut tarpeeksi etäisyyttä. Luojan kiitos sille, että keväällä huomasin tilaisuuteni tulleen ja löysin oikeat sanat. Annoin hänelle tilaisuuden muuttua - tai niinhän minä hänelle sanoin, eri asia on mitä sanojen taakse oikeasti kätkeytyi. Eikä hän ole valmis muuttumaan. Miksipä muuttua kun maailmasta löytyy aina naisia johon retkun, kieltämättä vaikuttavat, alkuvaiheen maneerit uppoavat.

Sisälläni myllertää nyt monelaisia tunteita ja tuntemuksia, mutta en osaa vielä eritellä niitä. Ehkä sekin hetki vielä koittaan, mielellään niin, että olen tietokoneen näppäimistön läheisyydessä ja pääsen purkamaan niitä ulos pääni sisältä kiehumasta.

Ja ravit jatkuu.